Yeesi ry — Kokeilu

Mielenterveyttä edistetään parhaiten ympäristöissä, joissa nuoret viettävät jo aikaa. Siksi Yeesissä on kehitetty toimintoja, jotka voi ottaa osaksi oppilaitoksen, järjestön tai muun toimijan arkea. Yeesin kehittämiä toimintamalleja on kehitetty yhdessä oppilaitosten ja kumppanijärjestöjen kanssa.

Yeesi-piste on nuorten olohuone paikassa, jossa nuoret jo valmiiksi ovat. Yeesi-piste toimii keinona tuoda mielenterveys osaksi nuorten arkea. Yeesi-pisteellä toteutetaan nuorten kiinnostuksen mukaan mielenterveystaitoja vahvistavia toiminnallisia harjoituksia.

Nuoret osallistetaan Yeesi-pisteen sisällön suunnitteluun ja toteutukseen, jotta piste on nuorten itsensä näköinen. Nuoret tuottavat toiminnallisen sisällön itse omista kiinnostuksen kohteista käsin. Yeesi-pisteelle voidaan pyytää myös ulkopuolisia toimijoita tuottamaan kiinnostavaa ohjelmaa ja tilaa voidaan käyttää myös muihin nuorten mielenterveyttä tukeviin toimintoihin.

Nuoret itse tietävät parhaiten, mitä heidän ympäristönsä kaipaa. Yeesi-piste voi olla työväline puutteen korjaamiseksi. Mahdollisuuksien mukaan nuoret voidaan sitouttaa toiminnan itsenäiseen jatkamiseen. Yeesi-piste voi olla väliaikainen tai pysyvä riippuen nuorien sekä oppilaitoksen tarpeesta.

Linkkejä:

Yhteystiedot: Nuorten mielenterveysseura - Yeesi ry, Vilma Mankonen, vilma@yeesi.fi, 050 560 5227

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *