Tampereen teknillinen yliopisto — Käytäntö

Miten tulisi toimia, jos kaverista herää huoli? Tai opettaja huolestuu opiskelijasta?

Tampereen teknillisellä yliopistolla (TTY) on haluttu parantaa tietoisuutta toimintatavoista, joiden avulla voidaan mahdollisimman varhain huomata opiskelijan hyvinvoinnin heikentyminen ja auttaa toista löytämään selviytymiskeinoja. Lisäksi on haluttu vahvistaa välittämisen kulttuuria yliopistoyhteisössä. Näin on syntynyt TTY:n varhaisne välittämisen malli opiskelijolle – ”Tartu kiinni”.

Toimintaohjeet sisältävät tilanne-esimerkkejä niin opettajien, muun henkilökunnan kuin opiskelijoiden kohtaamista tyypillisistä huolestuttavista, häiritsevistä tai uhkaavista tilanteista ja mahdollisia reagointitapoja niihin. Huomiota ohjeistukseen TTY:llä on herätelty mm. syksyllä 2016 järjestetyn Tartu kiinni -kampanjan ja henkilökunnan perehdyttämisen ja kouluttamisen avulla. Ylioppilaskunta on aktiivisesti ollut mukana kampanjan lisäksi koko prosessissa ja sen käytäntöön viemisessä.

Yhteystiedot: Tampereen teknillinen yliopisto, opintopsykologi Hanna Vanhatalo, hanna.vanhatalo@tut.fi, 0408490027

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *