Turun yliopisto — Kokeilu

Mitä?

Improvisaatiokurssi sosiaaliseen jännitykseen ja kiusatuille.

Miksi?

Kiusaamiseen yritetään kouluissa puuttua, mutta lähinnä muuttamalla koko ryhmän rooleja. Tässä ideassa on tarkoitus tukea erityisesti kiusattua tai kiusaamisen riskissä olevaa henkilöä saamaan paremman itsetunnon ja voimaantumaan, ja sitä kautta pääsemään pois roolistaan.

Miten?

Improvisaatio on draamasta tuttu menetelmä, jossa heittäydytään hetkeen, tartutaan toisen tarjoukseen ja rakennetaan yhdessä yhteistä tarinaa. Sen avulla voidaan ryhmäytyä ja tuntea suurta yhteenkuuluvuutta. Positiivisten onnistumiskokemusten ansiosta varmuus omasta itsestä kasvaa ja toisaalta turvallisten epäonnistumiskokemusten ansiosta kyky selviytyä niistäkin kehittyy paremmaksi. Lisäksi improvisaatioharjoitteiden avulla voidaan oppia tulkitsemaan toisten ilmeitä ja eleitä, ja sitä, miten ryhmään liitytään ja miten vuorovaikutustilanteissa yleensä toimitaan. Harjoitustilanteissa saatu varmuus antaa varmuutta myös oikean elämän sosiaalisiin tilanteisiin.

Kenelle?

Kokeiluni on suunnattu opettajaksi opiskeleville, mutta vastaavaa voisi hyvin suunnata kenelle vain iästä riippumatta! Erityisesti aikuisten olisi hyvä oppia elämään hetkessä ja leikkimään, ette voi uskoakaan kuinka vapauttavaa se on!

Huom. Etsin yhteistyökumppaneita kokeilulleni.

Linkkejä:

Tässä ja nyt -blogi on soveltavan improvisaation ympärillä pyörivä blogini, jossa sivutaan myös esiintymisjännitystä ja kiusaamista aiheen tiimoilta. Sivuilta löytyy myös pro gradu -työni ”Improvisaatiolla rohkeutta opetukseen? Opettajaksi opiskelevien kokemuksia improvisaatiokurssilta”, jossa tutkin improvisaatiomenetelmän vaikutuksia opettajaksi opiskelevien esiintymisjännitykseen, esiintymisvarmuuten ja itsetuntoon, varsin positiivisin tuloksin. Nyt tämä tutkimus on saamassa jatkoa, sillä improvisaation vaikutukset kiusaamisen vähentämisessä kaipaa lisää tieteellistä tukea.

Yhteystiedot: Turun yliopisto, Opettajan koulutuslaitos, yliopisto-opettaja, Johanna Novák, johanna.m.novak@utu.fi, 050 361 2147.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *