Hyppää sisältöön

Savumerkeistä lisättyyn todellisuuteen

Hanke on päättynyt.

Savumerkeistä lisättyyn todellisuuteen -hankkeen (2017-2020) tarkoituksena oli vähentää yhteiskunnassa esiintyvää digitalisaatioon liittyvää eriarvoisuutta tuottamalla uusia ja innovatiivisia ratkaisuja sotealan yhdistysten ja heidän asiakkaidensa kohtaamiin haasteisiin. Haasteita kokoonnuttiin pohtimaan YMCA Hackathon -viikonlopputapahtumiin, joihin osallistui nuoria aikuisia erilaisilta aloilta ja taustoista.

Hanke tarjosi voimaantumisen sekä osallisuuden kokemuksia sotealan yhdistysten toiminnoissa mukana oleville ja prosessiin mukaan tuleville vapaaehtoisille nuorille aikuisille. Hankkeessa toteutettiin vuosittain kuusi alueellista YMCA Hackathon -konseptin mukaista tapahtumaa yhdessä paikallisten soteyhdistysten, oppilaitosten, opiskelijoiden ja nuorisojärjestöjen kanssa. Hankkeen seutukunnat ovat Oulu, Kuopio, Lappeenranta, Jyväskylä, Turku ja Vantaa.

Hankeen päätoteuttaja oli Suomen NMKY:n Liitto ja Nyyti ry toimi hankkeessa osatoteuttajana. Muita yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat MIELI Suomen Mielenterveys ry, Sininauhaliito, Nuorten palvelu ry, Kirkkopalvelut ry ja Diginuoret ry. Hanke on STEA-rahoitteista toimintaa.

Nyyti ry:ssä hanketta toteutti Annu Komulainen.