Hyppää sisältöön

Tunteet ja niiden säätely

Vireystilan säätelyn keinoja voi käyttää myös tunnetilojen tunnistamiseen ja säätelyyn. Usein vireystilaan liittyy myös tunteita. Kuten punaiseen vyöhykkeeseen vihan tunne.

Usein toimimmekin tunnepohjaisesti. Tunteet eivät välttämättä kuitenkaan kerro, kuinka olisi tarkoituksenmukaista toimia.  Tunnetta itsessään on vaikea muuttaa, eikä siihen kannata pyrkiäkään. Sen sijaan ajatuksiin tai toimintaamme voi olla helpompi vaikuttaa. Tunteiden säätelyn haasteita voivat olla:

  • Tunteen jääminen päälle
    • Jäämme ajatuksiemme avulla vahvistamaan tunnetta. Tunteet ovat lyhytkestoisia, jos emme vahvista tunnetta omilla ajatuksillamme tai teoillamme.
    • Saatamme esimerkiksi vahvistaa ahdistavaa tunnetta murehtimalla.
  • Tunteiden estäminen/kieltäminen
    • Pyrimme olla tuntematta tunnetta
    • Pyrimme aktiivisesti pakenemaan tunnetta
    • Sellaisen tekemisen välttäminen, jossa uskoo tietyn tunteen heräävän

Kun huomaat tunteen voit koittaa tunnistaa ja nimetä sen. Jo nimeäminen voi olla avuksi. Esimerkiksi ”Huomaan, että nyt ahdistaa.” Kiinnitä huomiota, miten suhtaudut tunnetilaasi ja miten puhut itsellesi tunteen vallitessa. Onko sisäinen puheesi tai suhtautumisesi kenties lempeän hyväksyvä tai kriittisen kielteinen?

Voit kokeilla myös seuraavia apukeinoja:

  • Myötätunnon osoittaminen itsellesi pienin askelin. Tästä linkistä voit lukea lisää itsemyötätunnosta.
  • Pohdi, miten puhuisit ystävällesi tai pienelle lapselle tunteen vallassa? Voisitko kokeilla samaa itsellesi?

Keltareunainen valkoinen neliö, jossa tekstit: Vastaa kyselyyn Nyyti ry:n viestinnästä ja vaikuta! TÄSTÄ KYSELYYN. Svara på enkäten om Nyyti rys kommunikation och påverka! KLICKA HÄR FÖR ATT SVARA. Answer the survey about Nyyti ry's communication and make an impact! CLICK HERE TO RESPOND. Valkoisen alueen vasemmassa yläkulmassa on piirretty megafoni ja oikeassa alakulmassa Nyyti ry:n tunnus.