Nyt on sunnuntai-ilta. Koko viikonloppuna en saanut juurikaan mitään aikaiseksi, vaikka minun piti. Tein perjantaina mielessäni supermahtavan sotasuunnitelman, että tänä viikonloppuna saan aikaiseksi jotain, mutta aivan toisin kävi. Yhdeksältä herääminen vaihtui torkuttamiseen puoli yhteentoista asti ja blogien lukeminen ja hauskojen videoiden ja seuraamieni televisiosarjojen katselu voitta – taas vaihteeksi – luentopäiväkirjan kirjoittamisen, esseen aloittamisen ja saksan läksyt sata-nolla.
Näin kävi siitäkin huolimatta, että vähän väliä mielen valtasi ajatus siitä, kuinka monen eri kurssin töitä pitäisi tehdä, ettei minulle tulisi kauhea kiire, mutta mieleeni tunkeutuivat myös seuraavat kilpailevat ajatukset:
”Oon ensin koneella vähän aikaa ja sitten alan hommiin.”
”Katon vielä tän videon loppuun.”
”Okei, oon tässä vielä puoleen saakka ja sit alan kirjottaa.”
”Pidän ihan vain pienen tauon ja käyn nopeesti Facebookissa.”
Kuten toisesta kappaleesta ilmeni, kyseiset ajatukset juoksivat selvään voittoon, niin kuin on monta kertaa aikaisemminkin käynyt. Mutta miksi vasta parin päivän päästä tai pahimmassa tapauksessa jopa huomenna häämöttävä deadline saa toimimaan? Miksi itseä on niin mielettömän vaikeaa saada niskasta kiinni? Onko minulla ihan oikeasti kultakalan muisti? Eikö minun pitäisi olla jo oppinut ensimmäisestä yliopistovuodesta ja lukiosta, että esseiden ja muiden kurssitöiden aloittamisesta vain pari päivää ennen deadlinea ei synny mitään muuta kuin stressiä, turhautumista, hermostumista, ehkä epätoivon kyyneliäkin? Enkö minä muka jo tiedä, että tekstistä tulisi varmaankin paljon parempi, jos kirjoittaisin sen aikaisemmin kuin kolme päivää ennen kuin se pitää palauttaa? Tämänkin tekstin kirjoittaminen menee luultavasti tapani mukaan täpärälle: palautan sen varmaankin juuri ennen sen deadlinea.
Tämänkin tekstin kirjoittaminen menee luultavasti tapani mukaan täpärälle: palautan sen varmaankin juuri ennen sen deadlinea.
Miten ihmeessä ajoissa aloittamisen sietämättömästä vaikeudesta pääsee yli? Nettiä selaillessa löytyy monta vinkkiä sille, että kuinka lopettaa asioiden lykkäys. Muutama niistä menee aika pitkälle: eräällä sivulla neuvottiin antamaan kaverille esimerkiksi viisikymmentä euroa ja sanomaan hänelle, että jos et saa jotain tiettyä asiaa valmiiksi, hän saa pitää rahan. Suurin osa taas vinkeistä on hyvin järkeviä ja osan niistä olenkin aikaisemmin huomannut toimivan: pelkästä kalenterin ostamisestakin on ollut apua, mutta paljon auttavat listan tekeminen, johon kirjoittaa kaikki asiat, jotka on tehtävä ja mihin mennessä ja jos deadlineja ei ole lähettyvillä, niin ajan jakaminen kullekin tehtävälle asialle niin, että jos tehtävää ei saa ajan loppuessa valmiiksi, siirtyy toiseen. Lisäksi palkintojen asettaminen on erittäin hyvä juttu: kun on saanut jonkin tehtävän loppuun, voi antaa itselleen luvan syödä suklaapatukka tai vaikka katsoa ensimmäinen uusi jakso siitä sarjasta, joka on vihdoin ja viimein palannut kesätauolta. Kannattaa kokeilla!
Täytyy kuitenkin muistaa, että tekemättömyys ei ole aina negatiivinen asia: joskus viikonloppu tai arki-ilta on täysin okei viettää katsellen Netflixiä ja Youtube-videoita ja selaillen nettiä päättömästi. Aina ei voi onnistua, aina ei ihan oikeasti tarvitse olla tekemässä jotain hyödyllistä, sillä aivot tarvitsevat muutakin lepoa kuin vain unta. Ehkä siis tämän viikonlopun tekemättömyyteni ei kaada maailmaa.
Kirjoitus on Pala elämää -blogikampanjan satoa. Kampanja järjestettiin syksyllä 2015.
Lue lisää:
Asioiden lykkääminen eli vitkuttelu
Blogikirjoitus Omat keinoni ajanhallintaan
Vastaa