Sofia Lindqvist

Melkein kaikilla on joskus häiritseviä ajatuksia, jotka tulevat ja menevät. Pakko-oireisessa häiriössä ne alkavat kuitenkin ahdistaa ja pelottaa, ja jäävät ikään kuin looppaamaan mieleen. Pakko-oireiden kirjo on laaja, eikä sen syitä kovin tarkasti tunneta. Myös korona-aika on ollut pakko-oireiden kannalta hankala ja sen aikana on ollut paljon aikaa, jolloin on ollut pakko olla kahden omien ajatusten kanssa.
Pakko-oireisesta häiriöstä voi kuitenkin parantua, ja senkin kanssa oppia elämään hyvää elämää. Omista kokemuksistaan ovat mukana kertomassa Tourette- ja OCD-yhdistyksen kokemusasiantuntija ja vertaisohjaaja Tuukka Hämäläinen ja omasta OCD:staan bloggaava kokemusasiantuntija Saida Suonio. Asiantuntijana mukana on psykoterapeutti ja altistusterapeutti Teemu Ryhänen. Hostina on Nyytin Milla Järvensivu.

Saidan blogia voi seurata osoitteessa: https://www.lily.fi/blogit/paasta-irti/

Anna palautetta tästä jaksosta verkkolomakkeella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *