Talous, Tunteet

Merkityksiä ja tunteita

Mitä raha sinulle merkitsee? Helpotusta arkeen, unelmien toteuttamista tai arkisista laskuista selviytymistä ehkä? Toisille se voi olla väline tulla toimeen, toisille rahan kerryttäminen voi merkitä halutun statuksen saavuttamista. Mutta entä rahan puute; mitä se merkitsee? Häpeää ja stressiä, vai ulkopuolelle jäämistä? Ehkä luovuuden käyttämistä? Tai kaikkia näitä ja muutakin.

Rahan käyttäminen sisältää valintoja ja ratkaisuja. Kun rahaa on riittävästi, ei tarvitse jatkuvasti jännittää, saako kaikki laskut maksettua ja jääkö rahaa vapaa-ajan viettoa varten. Pitkään pienillä tuloilla eläminen voi aiheuttaa stressiä, se tiedetään. Se, että joutuu jatkuvasti venyttämään senttejä kaupassa ja pohtimaan miten rahat riittävät, vie voimia. On myös tutkittu, että stressaantuneena arvostelukyky hämärtyy. Lisäksi kun mainokset vetoavat meidän tunteisiimme sopivalla tavalla, on ymmärrettävää, että päätökset eivät perustu järkeen. Kuluttajina teemme päätökset itse, mutta on kiistatonta, että markkinat ohjailevat meitä voimakkaasti. Saatamme mainosten perusteella kuvitella, että haluamme sitä, mitä meille halutaan myydä. On täysin inhimillistä, että kaikki rahaan liittyvät valinnat eivät osoittaudu viisaiksi pidemmällä aikavälillä.

Apukeinoja

Useat tarvitsevat jonkin keinon siihen, että hallinnan tunne omaan rahatilanteeseen säilyy. Välineitä onkin tarjolla moneen lähtöön, sekä paperisia että sähköisiä. Esimerkiksi penno.fi  -palvelun avulla voi seurata omaa rahankäyttöään. Se on verkossa toimiva ilmainen palvelu, jonne kirjaudutaan esimerkiksi sähköpostiosoitteen ja salasanan avulla. Pennoon syötetään omat menot ja tulot, jonka jälkeen se näyttää, paljonko rahaa on käytettävissä juoksevia kuluja varten kuluvalla jaksolla. Pennoon voi tehdä omia seurattavia kululuokkia sen mukaan, mihin haluaa kiinnittää huomiota. Pennossa on toki jo valmiina kategorioita, mutta sinne voi tallentaa myös omia. Omaa kulutusta voi siten tarkastella graafeista, joista näkyy kulutuksen jakautuminen eri luokkien välillä. Penno kannustaa myös siirtämään rahaa säästöön, mikäli pakolliset menot ovat pienemmät kuin tulot.

On hyvä seurata omaa rahankäyttöä, koska se voi paljastaa myös yllättäviä asioita omasta arjesta. Penno tekee näkyväksi sen, minne rahat kuluvat. Lisäksi sen avulla voi kokea hallinnan tunnetta, kun näkee, että rahat riittävät laskuihin. Penno voi myös vahvistaa sen, että suuri osa rahasta kuluu välttämättömiin menoihin, eikä rahankäytössä ole kyse huolimattomuudesta tai surkeasta taloudenpidosta. On tilanteita, kun tulot voivat yksinkertaisesti olla liian pienet ja siksi voi tuntua siltä, että talous ei ole balanssissa. Toisaalta Penno voi myös paljastaa kohteita, joihin rahaa kuluu enemmän kuin on kuvitellut. Tämä voi havahduttaa tarkastelemaan ja muuttamaan omaa käyttäytymistään sekä motivoida käyttämään rahaa tarkemmin arjessa.

Et ole yksin

Raha on melko yksityinen asia, ja pankkitilin tapahtumia ei mielellään levitellä julkisesti. Ihmisillä tuntuu kuitenkin olevan tarve puhua mieltä kaivelevista asioista. Raha voi olla yksi niistä. Usein kuulee sanottavan, että raha on edelleen tabu, josta ei puhuta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että tämä ei ihan pidä paikkaansa. Rahasta nimittäin puhutaan, ja myös omalla nimellä, eikä pelkästään nimimerkin taakse verhoutuen.

Esimerkkejä rahasta puhumisesta on netissä paljon; Facebookin keskusteluryhmät ja muut alustat. Facebookista löytyy muun muassa Hallitse rahojasi -niminen suljettu ryhmä, jossa keskustellaan arkisesta rahankäytöstä ja jossa kysellään sekä jaetaan erilaisia vinkkejä. Kaikkein henkilökohtaisimpia asioita ei tarvitse – eikä ehkä ole syytäkään – somessa avata, mutta on hienoa, että keskustelua syntyy rahan ja siihen liittyvien ilmiöiden ympärille.

Rahasta kannattaa keskustella myös läheisten kanssa. Etenkin parisuhteessa raha on yleinen riidan aihe, ja talouden pelisäännöt kannattaa sopia kumppanin kanssa keskustellen, jotta voidaan välttää mahdolliset hiertymät. Toisaalta on myös ammattilaisia, joiden kanssa voi keskustella nimettömänä ja saada neuvoja ongelmiin. Esimerkiksi Takuusäätiö tarjoaa maksutonta neuvontaa raha- ja velka-asioissa Velkalinjalla ja Kysy rahasta -chatissa arkisin. Keskustelun aiheena voi olla pieni huoli rahojen riittävyydestä tai monimutkaisempi velkaongelma.

Raha on asia, joka koskettaa meistä jokaista ja se herättää monenlaisia tunteita. On tärkeää, että mieltä painavista asioista puhuu jollekin, koska jo se voi helpottaa oloa. Huolet eivät aina näy ulospäin, joten moni voi kamppailla samanlaisten kanssa. Ota rohkeasti asiat puheeksi.

Jos haluat selvittää, onko rahatilanteesi hyvällä mallilla, tee helppo ja nopea testi täällä!

Penno on kehitetty Takuusäätiössä muutamien kumppanijärjestöjen kanssa. Koska palvelu on kehitetty Veikkauksen tuotolla, se on käyttäjille maksuton eikä se sisällä mainoksia.

Maija Isaksson


Työskentelen Takuusäätiössä Rahat riittää -hankkeessa, jossa kehitetään uusia keinoja ja välineitä talousosaamisen vahvistamiseksi. Olen äiti ja humanisti, joka on joutunut opettelemaan käyttämään rahaa sen verran kuin sitä on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *