Ihmissuhteet, Parisuhde, Sinkkuus, Tunteet

Seksivalistusta annetaan oppilaille hyvin varhain jopa peruskoulusta alkaen. Hyvin nuori osaa luetella yleisimpiä ehkäisyvälineitä ja seksitauteja sekä osaa yleistä seksisanastoa. Näin valitettavasti seksuaalisuus kavennetaan koskemaan ainoastaan seksiä, joka on kuitenkin sanana paljon kapeampi tarkoittaen ainoastaan seksuaalista toimintaa. Minkä takia nuorille ei tämän seksivalistuksen sijaan puhuttaisi joskus rakkaudesta, ihastumisesta, toisen ihmisen kunnioittamisesta ja välittämisestä, siis nimenomaisesti tunteista toista henkilöä kohtaan? Eli puhuttaisiin enemmän arvokkaista ihmissuhteista, ja näiden ihmissuhdetaitojen kehittämisestä ja vaalimisesta. Miksi nuorille ei ikinä kerrota millaisia hyvät ihmissuhteet ovat, ja mitä nämä hyvät ihmissuhteet saavat yksilön tuntemaan?  Seksuaalisuus nimittäin pitää sisällään sanat, katseen ja kosketuksenkin.

Vastuu itsestä ja muista

Nuorena yksilö etsii itseään ja haluaa kokeilla omia rajojaan, tähän kuuluu myös seksi. Kaikkea ei kuitenkaan kannata kokeilla muiden tunteiden kustannuksella. Särkynyttä sydäntä on hyvin vaikea korjata, ja huonoista suhteista saattaa jäädä elinikäisiä arpia. Puhumattakaan ikävistä seksitaudeista, joita voi saada epärehellisiltä seksipartnereilta. Useimmat läheiset ihmissuhteet voivat antaa paljon iloa elämään, mutta samalla ne voivat haavoittaa yksilöä syvältä. Olemme vastuussa itsestämme ja samalla läheisistä ihmissuhteistamme. Hyvässä suhteessa molemmat osoittavat empatiaa ja välttävät satuttamasta tai loukkaamasta toista.

Suhteiden ongelmia

Yksinäisyys voi olla tunteena valtava ja ahdistava, kaiken alleen hukuttava. Sinkkuna usein tuntuukin siltä, ettei varmaan ikinä löydä itselleen paria, vaan kokee olevansa ainut yksinäinen maailmassa. Yksinäisyys saattaa ajaa ikäviin seurustelusuhteisiin, koska yksilö voi uskoa, ettei löydy ketään parempaakaan. Tällöin suhde todennäköisesti ei pääty kovin hyvin. Toista ihmistä ei ole luotu olemaan ainaisena tukena, vaikka ihana seurustelusuhde voisikin auttaa ja tukea. On väärin oletettu, että joku toinen yksilö on olemassa vain itseä varten. Kummankin osapuolen on kyettävä toteuttamaan itseään suhteen aikana. Kummankin osapuolen toiveet ovat yhtä tärkeitä, jolloin jostain pitää todennäköisesti joustaa siitä syystä, että rakastaa toista. Tärkeää on myös, että suhteen kumpikin osapuoli kokee olevansa arvostettu ja huomioitu. Toinen osapuoli ei voi päättää asioista toisen puolesta. Suhteessa on tärkeää, että molemmat haluavat kehittää suhdetta ja pitävät sitä myös hyvin tärkeänä, eli antavat sille aikaa. Toisaalta aikaisemmat ikävät kokemukset saattavat lannistaa kokonaan uuden ihmissuhteen etsinnän. Aikaisemmista suhteista voi silti oppia paljon, esim. omista virheistään. Kannattaa etsiä positiivisia ihmissuhteita, mutta ei sellaisia, jotka saavat itsensä tuntemaan kurjaksi.

Hylätyksi tulemisen pelko voi saada yksilön takertumaan kumppaniin kovasti kiinni, tai yksilö saattaa olla etäinen suhteessaan juuri tämän pelon vuoksi. Joskus pelot voivat toteuttaa itsensä juuri nimenomaisesti takertumisen tai etäisyyden vuoksi. Kannattaa kuitenkin aina yrittää luoda uusia ihmissuhteita, sillä koskaan ei voi tietää, että kehen törmää ja kuka kiinnostuu myös itsestä. En tarkoita mitään epätoivoista seurustelukumppanin etsintää, mutta sitä todennäköisemmin löytää seurustelukumppanin tai ystäviä, mitä enemmän altistuu sosiaaliselle kanssakäymiselle.

Uusien ihmissuhteiden etsiminen

Uuden kumppanin ja ylipäätään uusien ihmisten tapaamisessa kannattaa yrittää etsiä tuttavia mahdollisimman laajalta, kokeilla uutta harrastusta ja tutustua ihmisiin netin välityksellä. Useimmiten uusien ihmissuhteiden etsintää voivat rajoittaa tietyt ennakko-oletukset ja käsitykset siitä, millaista henkilöä etsii. Esimerkiksi jotkut etsivät tietyn ammattiryhmän edustajaa, kuten lääkäriä tai filosofia. Aidot ihmiset voivat kuitenkin olla paljon mielenkiintoisempia kuin mielensisäiset ihanteet. Näin ollen ihmisten tulisi etsiä sellaista henkilöä, jonka kanssa olisi mukava olla, ja jonka seurassa viihtyisi, sellaista ihmistä, joka arvostaisi ja yksilö saisi olla sellainen kuin on.

Sonja


Olen vapaaehtoinen sosiaalipsykologiaa opiskeleva tyttö Tampereelta :)
Harrastan tanssimista, piirtämistä, valokuvausta ja erilaisia kädentaitoja, kuten virkkausta ja kutomista. Lisäksi pidän paljon luonnossa liikkumisesta, ja ylipäätään urheilemisesta sekä kirpputoreilla kiertelystä<3 Rakastan kovasti myös henkeviä keskusteluja ja mukavaa seuraa :)

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *