Elämänhallinta, Hyvinvointi, Jaksaminen, Uupumus

Vietin taannoin perjantai iltaa ystävien seurassa. Lounastimme iltapäivällä ja jatkoimme yhdessä hengailua myöhäiseen iltaan asti kahviloissa ja pystypubeissa lorvien. Iltaa kohden ystäväni mieliala muuttui salakavalasti hilpeästä kärttyisäksi. Se on täysin normaalia, mutta harmillista, koska se vaikutti porukkamme ilmapiiriin voimakkaasti.

Porukassamme vallitsee sellainen luottamuksen piiri, jonka myötä voimme ajelehtia keskusteluissa yleismaailmallisella tasolla tai pureutua vaikeisiinkin henkilökohtaisiin aiheisiin. Monivaiheinen päivämme oli sisältänyt iltaan mennessä hervottomia naurun tyrskähdyksiä, niistoihin piilotettuja kyyneleitä, raakaa rehellisyyttä ja runollista ruotimista. Uskallan siten väittää, että väsy painoi meistä jokaista, mutta kuten niin monesti aikaisemmin jatkoimme ilakointiamme edelleen.

Porukassamme vallitsee sellainen luottamuksen piiri, jonka myötä voimme ajelehtia keskusteluissa yleismaailmallisella tasolla tai pureutua vaikeisiinkin henkilökohtaisiin aiheisiin.

Olen oppinut (henkilökohtaisten kamppailujeni – lue blogitekstini ’#Mielenterveys-kuntoutuja’) kautta, että kehoni ja mieleni ovat toisistaan riippuvaisia. Kun huomaan olevani kärttyisä tai väsynyt käyn läpi yksinkertaisen muistilistani; milloin söin viimeksi, milloin join lasin vettä viimeksi, milloin kävin vessassa viimeksi ja milloin olen nukkunut viimeksi? Korjausliikkeet ovat usein hyvin yksinkertaisia, nimenomaan ruumiin toimintoihin liittyviä pieniä asioita.

En pidä juurikaan meteliä tästä ohjenuorasta, vaan huolehdin omista tarpeistani kun niitä havaitsen. Porukassamme tunnetaan tarinani ja koen, että voimme aika vapaasti vitsaillakin aiheesta. Monesti nauran itselleni, rutiineilleni ja elämänhallintataidoilleni, tuumaten kaiken siihen liittyvän säntillisyyden olevan läpikäymäni korkeanpaikan treenin ansiota, jota siis voi mielenterveyskuntoutukseksikin kutsua.

Monesti nauran itselleni, rutiineilleni ja elämänhallintataidoilleni, tuumaten kaiken siihen liittyvän säntillisyyden olevan läpikäymäni korkeanpaikan treenin ansiota, jota siis voi mielenterveyskuntoutukseksikin kutsua.

Mutta, minusta takaisin ystävääni ja illanviettoomme. Jotain tapahtui, joku sanoi jotain ja pian olimme kaikki omalla tavallamme varpaillaan ja ymmällään, mistä tuo känkkäränkkä tupsahti seuraamme. Tässä tilanteessa oma reaktioni oli ensimmäisenä käydä muistilista läpi, jolloin totesin, että edellisestä isommasta ruokailusta oli kulunut jo useampi tunti liikaa.

Ihminen on varsin yksinkertainen otus kaikessa monimutkaisuudessaan. Tapamme suhtautua kehomme tarpeisiin on monesti kovin yksioikoinen. Kulttuurimme ylistää mielen ylivaltaa kehosta ja uskomme, että tunnistamme tarpeemme kun ne ilmoittavat itsestään. Luulemme, että tunteemme ovat kehon fysiologiasta erillisiä ilmiöitä.

Näin ei kuitenkaan ole. Aivot ja siten myös mieli eivät osaa erotella johtuuko kiukku pettymyksen tai epäonnistumisen kokemuksesta vai alhaisesta verensokerista. Kehomme ei viesti perinteiseen tapaan polttoaineen tarpeestaan vatsan murinalla, varsinkaan silloin kun sitä täyttää päivän mittaan kahvilla ja virvokkeilla. Erityisesti alkoholi ja limut saavat verensokerin nousemaan ja laskemaan hurjemman vuoristoradan lailla. Ja alhainen verensokeri todistetusti aiheuttaa kärttyisyyttä.

Aivot ja siten myös mieli eivät osaa erotella johtuuko kiukku pettymyksen tai epäonnistumisen kokemuksesta vai alhaisesta verensokerista.

Selvisimme onneksi tilanteesta ilman ilmiriitaa tai loukattuja tunteita ja päätimme sovittuamme, lähteä jokainen omille teillemme. Minä hain paljon tarvittua iltapalaa ja suuntasin yöpuulle. Toivon, että ystäväni otti vinkkini välipalasta kuuleviin korviinsa. Sillä vaikka kuinka fiksu tai filmaattinen kuka tahansa on, emme tosiasiassa voi päättää kehojemme puolesta.

Muistilista perustuu yksinkertaiseen poissulku-logiikkaan, jossa käydään läpi kehon pohjimmaiset perustarpeet ja toimitaan niiden tarpeiden mukaan, jotka huomaa unohtuneen päivän tiimellyksessä. Listan läpikäyminen antaa hetken tutkailla omaa oloa, olla ystävällinen ja rakastava itseään kohtaan.

Kehosi on viisas. Kuuntele sitä.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *