Ihmissuhteet, Mielihenkilö, Myötätunto, Tunteet, Yleinen

7


Tällä kertaa mielihenkilö-juttusarjassa tutustutaan psykoterapeutti ja psykologi Katri Laineeseen sekä itsemyötätunnon teemaan. Keskustelimme Katrin kanssa siitä, mikä ihmismielessä ja psykoterapeutin työssä häntä oikein kiehtoo, millainen merkitys itsemyötätunnolla on mielen hyvinvoinnille ja miksi se tärkeydestään huolimatta on monille meistä niin kovin haastavaa.

Katri Laineen vastaanottohuoneesta löytyy pitkä sohva, joka tuo mieleen klassisen terapia-asetelman sohvalla makoilevasta asiakkaasta. Alkaessamme keskustella Katrin koulutuksesta ja työhistoriasta selviää nopeasti, että sohva on kuin onkin eräänlainen työväline psykoanalyytikon työssä.

”Psykoanalyysissa perusajatuksena on se, että asiakas puhuisi mahdollisimman vapaasti kaikesta mitä mielessä sillä hetkellä on. Tutkimuksissakin on todettu, että ihmiset puhuvat vapaammin silloin, kun ei ole suoraa katsekontaktia. Tällöin ei heti pysty heti päättelemään mitä omat sanat toisessa herättävät. Sohvalla ollaan myös lepoasennossa, ja sitä kautta koitetaan päästä mahdollisimman avonaiseen tilaan. Sellaiseen, missä mieltä voidaan avoimesti tutkia.”

Ihmismielen tutkiminen on kiinnostanut Katria jo lukioikäisestä asti, ja hän päätyikin opiskelemaan psykologiaa Turun yliopistoon ja suorittamaan myöhemmin myös psykoterapeutin opinnot. Uransa aikana Katri on ehtinyt työskennellä myös kahdeksan vuoden ajan YTHS:llä, joten opiskelijat ovat hänelle tuttu kohderyhmä. Tällä hetkellä hän tekee eripituisia terapioita vastaanotollaan. Mutta mikä tässä työssä Katria niin kovasti kiehtoo?

”Se perusajatus tässä työssä eli se, että puhumalla ja kuuntelemalla voi auttaa ja voi toipua, on aina tuntunut täysin maagiselta. Ja se on edelleen vaikuttavaa, että miten ihan vaan puhumalla ihminen voi päästä elämässään eteenpäin isolla tavalla. Psykoterapeutin työssä parasta on myös tietynlainen vilpittömyys – se että ihmiset tulee tosissaan sen kanssa, että he haluavat työskennellä oman mielensä kanssa ja saada apua. Se vuorovaikutus ja yhteys, joka silloin on mahdollista muodostaa, on aika vilpitöntä. Silloin ei puhuta niitä näitä vaan ollaan asioiden ytimessä, siitä kovasti tykkään. Ja ihan vaan sen näkeminen, että miten omien tunteiden ymmärtäminen ja oivallusten tekeminen avaa ihmisiä. Sitä on hienoa seurata.”

”Psykoterapeutin työssä parasta on tietynlainen vilpittömyys – se että ihmiset tulee tosissaan sen kanssa, että he haluavat työskennellä oman mielensä kanssa ja saada apua. Se vuorovaikutus ja yhteys, joka silloin on mahdollista muodostaa, on aika vilpitöntä.”

Yksi psykoterapeutin työn keskiössä olevista asioista on asiakkaan itsemyötätunnon tukeminen. Termistä on viime vuosina tullut koko ajan suositumpi, mutta Katrin mukaan sen ydinsanoma on ollut aina yksi keskeisimmistä ajatuksista psykoterapiassa. Miten itsemyötätunto sitten oikein määritellään?

”Itsemyötätunto tarkoittaa lempeää suhtautumista itseen, sellaista lämmintä empatiaa itseä kohtaan. Ajattelen, että siitä saa parhaiten kiinni, kun miettii itselleen läheistä ihmistä ja sitä, miten häneen suhtautuu. Sitten voi pohtia, että pystyykö tätä kääntämään itseen – voisinko suhtautua itseeni samalla tavalla? Ja aika nopeasti tämän kysymyksen kautta huomaa, että se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, että suhtautuu yhtä lempeästi ja myötätuntoisesti itseensä.”

Katrin mukaan itsemyötätuntoisuus onkin tärkeydestään huolimatta monille haastavaa. Varsinkin ahdistuneena ja masentuneena moni ajautuu helposti hyvin ahtaalle oman mielensä kanssa, ja ajatuksissa lähtee kiertämään syyttävä kehä. Kuva itsestä voi tällöin värjäytyä arvottomaksi, huonoksi ja epäonnistuneeksi. Mikäli näissä hetkissä pystyy säilyttämään itsemyötätunnon ja puhumaan itselleen lempeämmin, on mahdollista nähdä enemmän vaihtoehtoja omassa tilanteessaan. Tällaisina hetkinä itsemyötätunto voikin toimia hyvänä, hoivaavana äänenä omassa mielessä ja näin ollen auttaa kantamaan vaikeuksien läpi.

Suurimalle osalle ihmisiä itsemyötätuntoinen suhtautuminen ei tule kuitenkaan selkärangasta, vaan siihen vaaditaan tietoista työskentelyä. Mitä esteitä on itsemyötätunnon tiellä?

”Ajattelen sen liittyvän vahvasti siihen, että minkälaista sosiaalista perintöä kukin kantaa mukanaan. Siellä taustalla voi olla todella syvän tason kokemus siitä, että onko täysin rakastettu vai ei. Aika usein ihmiset pukevatkin sitä sanoiksi, että heillä ei ole tunneyhteyttä siihen, että he ovat arvokkaita ihan vaan omina itsenään, ilman vaikkapa hyviä suorituksia. Monen ajatuksissa ihan selkeästi kulkee mukana oma arvon lunastaminen jollain tavalla. Joko menestymällä tai tekemällä hulluna töitä tai pistämällä aina muiden tarpeet omien edelle – minkä muodon se ikinä ottaakin. Jotain siihen sen oman käsityksen mukaan tarvitaan, että se että vain olla möllötän ei todellakaan riitä.”

”Aika usein ihmiset pukevatkin sitä sanoiksi, että heillä ei ole tunneyhteyttä siihen, että he ovat arvokkaita ihan vaan omina itsenään, ilman vaikkapa hyviä suorituksia. Monen ajatuksissa ihan selkeästi kulkee mukana oma arvon lunastaminen jollain tavalla.”

Katrin mukaan itsemyötätunnossa on taustalla kuitenkin keskeisenä ajatus juuri siitä, että itseensä suhtautumiseen myötätuntoisesti ei tarvita mitään. Tällöin voi ajatella, ettei tarvitse olla mitään erityistä tai saavuttaa jotain, jotta voisin olla myötätuntoinen itseään kohtaan. Itsemyötätunnon ydinajatuksena onkin oman inhimillisyyden ymmärtäminen. Tämä tarkoittaa myös sen näkemistä, että oma elämä voi olla välillä aika keskenerästä, sekavaa, sotkuista ja rumaakin. Katrin mukaan näiden puolien hyväksyminen osaksi itseä ei ole aina kovin helppoa, ja myös se voi asettua esteeksi itsemyötätuntoisuudelle.

Itsemyötätunto ymmärretään usein myös väärin. Monen mielessä se saattaa kääntyä ajatukseksi siitä, että sen kautta voi mennä itsensä kanssa liian pitkälle – esimerkiksi välttelemällä omaa vastuuta toimiessaan väärin. Katrin mukaan moni pelkää myös, ettei saa enää mitään aikaan, jos on liian myötätuntoinen itseään kohtaan.

”Itsemyötätunnosta puhuttaessa ihmisille tulee herkästi mieleen, että jos lopettaa kurinpidon mielensä sisällä, niin sitten on ihan täysin levällään. Kuitenkaan esimerkiksi opiskelijan elämässä itsemyötätunto ei tarkoita sitä, että jos ei jaksa lukea tenttiin niin sitten ei lue siihen ikinä. Ennemminkin siinä tilanteessa voi sanoa itselleen, että okei, tämä tuntuu vähän hankalalta, mutta ehkä voin silti yrittää.”

Myös silloin, jos kokee toimineensa väärin tai mokanneensa, itsemyötätunnosta on ennemminkin apua kuin haittaa. Syyllisyyden tunteet auttavat meitä toimimaan esimerkiksi ihmissuhteissa, mutta jotta syyllisyydestä voi olla apua, sitä täytyy Katrin mukaan pystyä myös sietämään.

”Syyllisyyden tunteen kasvaessa massiiviseksi se yleensä vain lamauttaa. Jos kuviossa sen sijaan pysyy myös myötätunto mukana, niin silloin voi sanoa itselleen, että nyt ei mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tästä voin oppia. Tällöin syyllisyys ja itsemyötätunto toimivat hyvänä parina, eivätkä sulje toisiaan pois. Itsemyötätuntoisesta suhtautumisesta ei siis automaattisesti seuraa sitä, että lakkaa täysin toimimasta.”

”Itsemyötätunnosta puhuttaessa ihmisille tulee herkästi mieleen, että jos lopettaa kurinpidon mielensä sisällä, niin sitten on ihan täysin levällään. Itsemyötätuntoisesta suhtautumisesta ei kuitenkaan automaattisesti seuraa sitä, että lakkaa täysin toimimasta.”

Terapeutin työssään Katri on jatkuvasti myötätuntoisessa suhteessa muihin ihmisiin, ja oman jaksamisen takia myötätuntoa on osattava antaa myös itselleen. Terapeuttinakin saa siis harjoitella itsemyötätunnon taitoja. Niinpä kysyn Katrilta vielä näkökulmaa siihen, miten myötätuntoisempaa suhtautumista itseen voisi lähteä harjoittelemaan.

”Seuraavan kerran kun syyttää itseään jostain tai vaatii itseltään liikaa niin voisi kokeilla, että voiko niitä lauseita muuttaa jollain tavalla erilaisiksi. Sinne vaativuuden tilalle voi koittaa saada jotenkin lempeämmän tsemppauksen. Sitä voi koittaa miettiä myös sitä kautta, että mitä sanoisit ystävälle siinä tilanteessa – usein ystävälle puhuisi paljon lempeämmin ja kannustavammin. Tällöin voi kokeilla sanoa itselleen rohkaisevasti, että hei, voitaisiinko kokeilla vielä tällaista toimintatapaa? Ylipäänsä se, että alkaa kiinnittämään huomiota siihen tapaan, jolla puhuu itselleen, on jo tosi hyvä. Sieltä voi sitten koittaa spotata ne hetket, jolloin on turhan tuomitseva ja vaativa itseään kohtaan. Tämä on usein aika hankalaa, sillä osa ajatustyyleistä voi olla niin automatisoituneita, ettei niissä heti huomaa olevan mitään erityistä. Mutta jos niistä saisi edes vähän kiinni ja pysähtyisi aina niihin kohtiin, niin se olisi jo tosi hyvä juttu.”

Katrin puheessa myötätunto näyttäytyy kuitenkin myös yksilöä laajempana ilmiönä. Kun kysyn haastattelun lopussa häneltä vielä vapaata sanaa aiheeseen liittyen, linkittyy vastaus laajemmin kulttuuriin, jossa elämme.

”Mietin usein sellaista hyvän leviämistä, että miten voisi arkielämässä tukea omaa ja muiden itsemyötätuntoa. Ne voi olla aika pieniä juttuja tuolla töissä ja opiskeluelämässä – esimerkiksi myötätuntoisten ja lämpimien kommenttien sanomista erilaisissa tilanteissa. Toivoisin, että myötätunnosta tulisi jotain sellaista, mitä meidän normaalissa kanssakäymisessä koitettaisiin ruokkia. Ja se olisi just sitä, että suhtaudutaan välittävästi ja lämpimästi muihin ja itseen.”

Venla Veteläinen


Kirjoittaja on viidennen vuoden kasvatustieteiden opiskelija Turun yliopistosta ja Nyytin harjoittelija kevään 2019 aikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *