Jaksaminen, Opiskelu, Vaikuttaminen, Yleinen

2

Julkaisemme kuntavaalien yhteydessä blogisarjan, jossa eduskuntapuolueiden poliittiset opiskelijajärjestöt ottavat kantaa mielenterveyspolitiikkaan.  Haluamme Nyytissä lisätä yhteiskunnallista keskustelua mielenterveydestä ja näin osaltamme lisätä äänestysaktiivisuutta. Nyytin kuntavaalitavoitteisiin voi tutustua täällä. Sivulta löydät myös vaalien tarkemman aikataulun. 

Tuttavani päivitti Instagramiinsa tällä viikolla pääsevänsä vihdoin kauan odotettuun psykoterapiaan. Ollessani valtavan onnellinen hänen puolestaan, olin samalla murheellinen, sillä psykoterapian tai minkään muunkaan hoitomuodon ei tulisi olla kauan odotettu. Tarve mielenterveysavulle on yhtä akuutti kuin fyysisen terveyden ongelmien kanssa ja siksi hoitoa tulisi olla saatavilla nopeasti. Mielenterveyspalvelumme ovat kuitenkin aliresursoituja. Instagram-tuttavani ei ole ainoa, joka on joutunut tällaiseen tilanteeseen. Olen seurannut liian monta kertaa vierestä, kuinka apua hakevat ihmiset joutuvat odottamaan ja odottamaan. Liian usein emme saa oikeaa hoitoa, ennen kuin voimme niin huonosti, että joudumme jäämään osastojaksolle sairaalaan. 

Nuorten mielenterveys puhuttaa erityisesti nyt korona-aikana. Etätyöt ja -opiskelut ovat vieneet meidät toisistamme erilleen. Olemme jumissa omissa asunnoissamme yksinäisinä. Ongelmat, jotka ovat kyteneet jo pitkään pinnan alla ovat monella konkretisoituneet, ja toisaalta jo olemassa olleet mielenterveyden häiriöt ovat pahentuneet. Tilanne on tukala. Nuoret tarvitsevat nyt runsaasti henkistä tukea, mutta samaan aikaan tuki on huonosti saatavilla. 

Mielenterveyttä kohdellaan kuin se olisi ainoastaan mukava lisä, jonka hoidolla ei ole läheskään yhtä kova kiire kuin esimerkiksi silmätulehduksella tai murtuneella kädellä. Tuntuu siltä, että resursseja suunnataan suhteessa enemmän fyysisen terveyden hoitoon, mikä on täysin absurdia. 

Joka viides suomalainen kärsii mielenterveyshäiriöistä ja merkittävä osa niistä alkaa jo lapsuus- ja nuoruusiässä. Siksi juuri lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäiseminen ja jo olemassa olevien sairauksien hoitaminen on tärkeässä roolissa. 

Vaikka ongelmat tiedostetaan, tilanne on huono. Tällä hetkellä vain puolet mielenterveytensä kanssa kamppailevista ihmisistä saa tarvitsemaansa apua. Tämä ei johda ainoastaan mielenterveysongelmien pahentumiseen. Samalla kun mielenterveyden romahtaminen on henkilökohtainen katastrofi, on se myös yhteiskunnallemme ongelma. Yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on myönnetty mielenterveysongelmien vuoksi. Samoin sairauspäivärahaa saavista henkilöistä merkittävä joukko sairastaa mielenterveyden häiriötä. 11 miljardia euroa on hintalappu, jonka mielenterveyden häiriöt kokonaisuudessaan kustantavat valtiollemme vuodessa. 

Mitä näiden ongelmien ehkäisemiseksi sitten on tehtävissä? Mielenterveys ei ole yksioikoinen asia, eikä hyviä mielenterveyspalveluita turvata yhdellä päätöksellä. Silti tällä hetkellä yksi merkittävä parannus olisi jo useamman vuoden keskustelussa esillä ollut terapiatakuu. Se takaisi kaikille nopean pääsyn psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen. Terapiatakuu tulisi kustantamaan yhteensä noin 35 miljoonaa euroa. Hintalappu on pieni verrattuna mielenterveyden häiriöiden tämänhetkisiin kustannuksiin. Lisäksi terapiatakuu tulisi maksamaan itsensä takaisin, kun esimerkiksi sairauspoissaolokustannukset ja sairausetuuksien käyttö vähenevät. Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut olisivat terapiatakuun toteutuessa konkreettisempia kuin koskaan aikaisemmin. 

Hallitus ei kuitenkaan halua toteuttaa terapiatakuuta itsenäisenä kokonaisuutena, vaan osana hoitotakuuta, jonka ansiosta hoitoon tulisi jatkossa pääsemään kiireettömissä tapauksissa viikon sisällä hoidon tarpeen arvioinnista. Hoitotakuu ei sisällä tarkempaa kirjausta siitä, millainen mielenterveyden hoito peruspalveluihin tulisi sisältymään. Asia etenee hitaasti, osittain koronan vuoksi. Hallitus tuntuu unohtaneen, että nimenomaan nyt korona-aikana nopeat toimet mielenterveyspalveluiden paremman saatavuuden toteuttamiseksi ovat elintärkeitä. 

Nuorten ja lasten mielenterveys on voimakkaassa yhteydessä myös perhe-elämään. Kun oma vanhempi ei valvo ja tue lastaan, on riski esimerkiksi masennuksen puhkeamiselle suurempi. Toisaalta vanhemman mielenterveyden ongelmat heijastuvat myös lapsiin. Perheet tarvitsevat yhteiskunnalta tukea, joka pystyisi ennaltaehkäisemään tilanteita, joissa lapsen tai vanhemman mielenterveys romahtaa. Kuntien tulisi tunnistaa paremmin perheiden avun tarve ja suunnata perhetyölle tarvittavat resurssit ennaltaehkäisevästi. Tällöin viimesijaisia konsteja, kuten huostaanottoja tai nuorten osastojaksoja tarvittaisiin huomattavasti vähemmän. 

Stigma mielenterveyden ympärillä on edelleen valtava. Vaikka edellä kuvattua apua olisi saatavillakin, mielenterveysongelmat ovat niin suuri tabu, ettei hoidon piiriin hakeuduta. Minulle, kuten monelle muullekin on iskostunut takaraivoon pärjäämisen kulttuuri. ”On jaksettava painaa eteenpäin”, on myrkyllinen asenne. Todellisuudessa emme ole koneita, jotka olisi luotu suorittamaan. Mielemme tarvitsee hoivaa ja huoltoa. Stigmasta irti pääseminen on osittain täysin meistä yksilöistä kiinni. Pala palalta rakennamme terveempää yhteiskuntaa, jossa mielenterveys nähdään vähintään yhtä tärkeänä kuin fyysinen terveys. Masennus, paniikkihäiriö tai mikä tahansa muu mielenterveyttämme vaivaava sairaus voi jopa lähitulevaisuudessa olla asia, josta pystyy puhumaan yhtä avoimesti kuin vaikkapa diabeteksesta tai kilpirauhasen vajaatoiminnasta. 

Toisaalta tabujen rikkojana toimii yhteiskunta, emme ainoastaan me yksilöt. Kun esimerkiksi koulumme alkavat korostaa mielenterveyden merkitystä hyvinvointimme peruspilarina samaan tapaan kuin ruokaympyröitä tai päivittäistä liikuntamäärää, on tuleva sukupolvi valmiimpi hakeutumaan avun piiriin. Kuinka paljon helpommin huomaisimme, ettemme voi henkisesti hyvin, jos meille annettaisiin jo ala-asteella samanlaiset valmiudet ymmärtää mielenterveyttämme kuin fyysistä terveyttämme. 

Tällä hetkellä työ suomalaisten paremman mielen hyvinvoinnin eteen on vielä pahasti kesken. Minäkin olen tuntenut ihmisiä, jotka yhteiskuntamme on päästänyt tippumaan. Turvaverkkoa on pyritty punomaan, mutta edelleen se antaa periksi liian usein. Siksi vaadin aidosti mielenterveyttämme edistäviä toimia, joilla turvaverkostamme voidaan rakentaa niin vahva, ettei yksikään jää ilman apua. Kenenkään ei tulisi joutua odottamaan, kun kyseessä on oma mieli. Mielenterveytemme ei ole halpa. Se on kallisarvoisinta, mitä omistamme.

Ami Rinta-Valkama


Kirjoittaja toimii KD Nuorten 1. varapuheenjohtajana ja on kuntavaaliehdokkaana Tampereella. 

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.