Kuinka saada ystäviä?
Uuteen yhteisöön meneminen ei aina ole helppoa, eikä uusien ystävyyssuhteiden solmiminen ole kaikille yhtä sujuvaa. Toiset vain sattuvat olemaan luonnostaan sosiaalisempia kuin toiset. Ihminen tarvitsee myös rohkeutta ja itseluottamusta pystyäkseen hakeutumaan uuteen seuraan ja solmimaan ystävyyssuhteita. Osallistu, harrasta – älä eristäydy neljän seinän sisälle. Elämä on paljolti muutakin kuin opiskelua.
Opiskelupaikan ja asuinpaikan muuttuessa yhteydenpito ystäviin jää usein puhelimen ja sähköpostin varaan. Nämä kaukoystävät ovat tärkeitä, vaikka heitä tavataan entistä harvemmin.
Uudessa yhteisössä ei kannata säikähtää, jos ei heti saa ylenpalttista hyväksyntää. Joukossa on muitakin samassa, epävarmassa tilanteessa eläviä. Uskallanko lähestyä? Mitä sanon? Tämänkaltaiset kysymykset pyörivät varmasti monen mielessä.
Avoimuus helpottaa. Kun olet itsekin avoin, saat helpommin uusia kavereita, joiden kanssa on mukava tehdä yhdessä erilaisia asioita, olla ja harrastaa. Mieli kevenee ja huolet helpottuvat, kun voi keskustella vaikka opiskeluun liittyvistä asioista toisten samoja asioita kokeneiden kanssa.
Anna ystävyyden kehittyä
Uudelle tuttavuudelle ei kannata lastata liikaa odotuksia. On parasta antaa tilanteen kehittyä rauhassa. Kivastikin alkanut ensikontakti voi tyrehtyä, jos odotat toiselta liikaa. Älä siis pety, vaikket voisikaan tapailla uutta ystävääsi niin usein kuin haluaisit. Aktiivisuus on ystävyyssuhteen ylläpidossa tärkeää, mutta anna ystävälle myös omaa aikaa. Kaikkea ei aina tarvitse tehdä yhdessä.
Ystävä ei aina ole kuin samasta muotista
Opintojen ja harrastusten parissa tapaa samanhenkisiä ihmisiä ja tutustuminen on luontevaa. On tärkeää, että menet reippaasti mukaan erilaisiin opiskelijoiden tilaisuuksiin ja tapahtumiin, missä voit tavata erilaisia ja eri sukupuolta olevia ihmisiä.
Muista, että myös mies ja nainen voivat olla ystäviä keskenään. On antoisaa, jos ystäväporukkaan kuuluu molempia sukupuolia. Ajatusten vaihto ja elämän tarkkailu toisen sukupuolen kantilta ei ole ollenkaan pahasta. Erilaisuus ja erilaiset mielipiteet rikastuttavat omaa ajatusmaailmaa ja kasvattavat henkisesti.
Ystävä internetin kautta
Toisinaan yksinäisyyden tunnetta voi lievittää virtuaaliystävän avulla. Internetissä on mm. monenalisia yhteistöpalveluja, joiden kautta voi saada samanhenkistä seuraa.
Monia ystävyyssuhteita on jopa luotu pelkästään internetin välityksellä. Ihminen sanoo usein kirjoittaessaan enemmän ja syvällisempiä asioita kuin puhuessaan. Asioiden ilmaiseminen on joskus helpompaa silloin, kun ei näe toista.
Virtuaalimaailma voi olla kuin hyvä ystävä, mutta sen rooli saattaa elämässä kasvaa suhteettoman suureksi. Aina voi myös harkita tapaamisen ehdottamista ja tuoda näin virtuaalimaailman ystäviä todelliseenkin maailmaan.