Miten häpeä syntyy ja ilmenee?
Häpeän tunteet syntyvät jo lapsuuden kokemuksista. Kun häpeää ei pysty kohtaamaan, se näyttäytyy tai torjutaan tavoilla, jotka tuntuvat itsestä toimivilta ja hyväksyttäviltä.
Häpeän juuret ovat lapsuudessa ja nuoruudessa. Vanhempien torjunta, syyllistävät sanat, hylätyksi tuleminen tai pelko hylkäämisestä, mitätöinti, vähättely, nöyryyttäminen ja nujertaminen muovaavat lapsen minäkuvaa.
Tunne siitä, ettei ole vanhemmille riittävän tärkeä ja arvokas ja ettei pysty täyttämään vanhempien odotuksia synnyttää häpeää. Myös lapsen persoonallisuus, temperamentti, luonteenpiirteet sekä kyvyt ja taidot vaikuttavat siihen, miten syväksi häpeän kokemus muodostuu.
Häpeä halutaan piilottaa
Kun häpeää ei pysty kohtaamaan, monet luovat torjuntamekanismeja häpeän peittämiseksi. Niitä voivat olla esimerkiksi
- erilaiset roolit, kuten heikon, auttajan, miellyttäjän, johtajan tai pellen rooli
- suojamuuri, joka näkyy täydellisyyden, materian ja suoritusten tavoitteluna
- itsekriittisyys, mustavalkoinen ajattelu ja jatkuva syyllisyyden tunne.
Häpeän piilottaminen ei kuitenkaan poista sitä. Kun itsestä paljastuu jotakin, minkä haluaa salata muilta, häpeä vahvistuu entisestään.
Häpeä vaikuttaa monella tapaa
Kohtaamaton häpeä altistaa läheisriippuvuuteen ja muihin riippuvuuksiin. Se vaikuttaa
- seksuaalisuuteen
- työuupumukseen ja henkiseen väsymykseen
- masennukseen ja ahdistukseen
- syömishäiriöihin.
Häpeä voi aiheuttaa jopa kuolemankaipuuta ja itsetuhoisuutta.
Häpeän olemassaolosta muistuttaa se, miten reagoimme asioihin ja tapahtumiin. Jokin on koskettanut syvältä, kun reagoimme epäoleellisiin asioihin turhan voimakkaasti suuttumalla, loukkaantumalla tai tuntemalla itsemme hylätyksi tai torjutuksi.
Teologian tohtori Ben Malinen puhuu häpeänappuloista, jotka ovat itselle hyvin arkoja kohtia ja palauttavat mieleen aiemmin koetun, torjutun häpeän. Kun painaa häpeänappulaa, kokee usein fyysisiä reaktioita, kuten punastumista, katseen painamista, jähmettymistä, puheen salpautumista tai tilanteesta vetäytymistä.
Päivitetty 26.1.2012