Temperamentti
Temperamentti tarkoittaa niitä ihmiselle tyypillisiä käyttäytymispiirteitä, jotka erottavat hänet muista. Toisin sanoen temperamentti on ihmisen yksilöllinen tapa toimia. Näiltä sivuilta löydät tietoa temperamentista.
Yksilöiden välillä voi jo varhain havaita eroja esimerkiksi
- tunteiden ilmaisussa
- keskittymiskyvyssä
- häiriintyvyydessä
- aktiivisuudessa
- tavassa reagoida uusiin tilanteisiin ja ihmisiin.
Persoonallisuus perustuu temperamenttiin
Temperamentti on joukko suhteellisen pysyviä, synnynnäisiä taipumuksia ja valmiuksia. Niistä kehittyy myöhemmin ihmisen persoonallisuus.
Persoonallisuuden kehitykseen vaikuttavat myös
- lapsen saama kasvatus
- yhteisön odotukset
- kulttuurin normit ja arvostukset.
Temperamenttipiirteet ilmaantuvat ennen kuin ympäristö ehtii niihin vaikuttaa. Persoonallisuus puolestaan syntyy temperamenttipiirteiden ja ympäristön vuorovaikutuksessa.
Tilanteet korostavat temperamenttipiirteitä
Temperamentti saa merkityksensä aina jossain tilanteessa. Ympäristö asettaa tiettyjä odotuksia, joihin tietynlainen temperamentti joko sopii tai ei sovi.
Temperamenttipiirteitä ei voi sinänsä määritellä hyviksi tai huonoiksi, vaan se riippuu aina tilanteesta. Sama temperamentin piirre on toisessa yhteydessä hyvä, toisessa huono. Välillä piirteestä on apua, toisena hetkenä se tuottaa hankaluuksia.
Päivitetty 10.3.2011