Parisuhteen tehtäviä ja haasteita - muutokset kuuluvat suhteeseen
Parisuhteeseen vaikuttavat kummankin osapuolen minäkuva, itsetunto ja vuorovaikutustaidot. Lapsuudessa ja nuoruudessa opitut selviytymiskeinot ja tavat ilmaista tunteita tulevat mukaan myös parisuhteeseen. Tämän tiedostaminen auttaa rakentavaan ja kehittyvään parisuhteeseen.
Parisuhde alkaa usein siitä, että pari kokee voimakkaan rakastumisen tunteen. Alkuvaihetta kutsutaan symbioottiseksi vaiheeksi. Tämä on tarpeellinen yhteisen pohjan luomiselle, mutta sen kuuluu väistyä aikanaan. Symbioosista irtaantuminen voi olla parisuhteen ensimmäisiä kriisejä.
Parisuhde on jatkuvasti muuttuva ja näitä muutoksia selvittelevien kumppanien liitto. Kun suhteeseen tulee pettymyksen ja vieraantumisen kausia, on kyettävä näkemään myös erillisyyden tärkeys.
Ristiriitojen ratkaiseminen ja odotusten ja todellisuuden kohtaaminen vaikuttavat olennaisesti suhteen onnistumiseen. Kumppanuus on lopulta realistista rakastamista – suhde, jossa kaksi tasa-arvoista aikuista kunnioittavat toisiaan, yhteyttään ja erillisyyttään.
Riitely vie kohti ratkaisua
Alkuvaiheen jälkeen pari alkaa varsinaisesti sovittautua yhteiseen elämään. Erimielisyyksien selvittäminen riitelemällä osoittaa, että pari tekee sovittelemisen eteen tosissaan töitä. Riitely ei siis ole paha asia suhteen kannalta.
Perheneuvoja Matti Kuronen sanoo, että jos riidat lakkaavat, silloin on "piru merrassa". Silloin suhteessa on joko liikaa vallankäyttöä tai suhde on jo loppunut. Riitelyn vältteleminen voi lopulta vieraannuttaa kumppanit toisistaan. Riitely on osoitus siitä, että kumpikin uskaltaa tuoda esiin itselle tärkeitä asioita ja pitää niistä kiinni toisen vastustuksesta huolimatta.
Riidellessäkin olisi muistettava kuunnella toista ja suoda hänelle oikeus omaan mielipiteeseen. Tätä kautta tulisi löytää molemmille osapuolille sopiva ratkaisu. Keskinäiset korjaavat mekanismit auttavat paria riidankin jälkeen löytämään hyvää yhdessä olemista.
Parisuhteen rakentamisen haasteita
Parisuhteeseen kuuluu monia tehtäviä. Haasteita tulee, kun pitää
- irtaantua lapsuuden perheestä ja sitoutua suhteeseen
- rakentaa yhteisyys ja intiimiys niin, että molemmat säilyttävät oman erillisyytensä ja yksityisyytensä
- luoda ja kokea me-henkeä ja yhteisyyttä
- löytää kahdenkeskisiä hetkiä ja läheisyyttä omien harrastusten ja ystävien lisäksi
- säädellä läheisyyden ja erillisyyden määrää alistumatta ja elämättä toisen ehdoilla
- kohdata vastoinkäymiset ja käsitellä muutokset niin, että ne lujittavat suhdetta sen hajottamisen sijaan
- ilmaista vapaasti tunteitaan ja mielipiteitään pelkäämättä hylätyksi tulemista
- kunnioittaa ja arvostaa toisen ja omaa seksuaalisuutta
- ylläpitää miellyttävää seksielämää
- säilyttää huumori ja mielenkiinto
- huolehtia suhteesta ja panostaa siihen
- saada ja antaa lohdutusta ja rohkaisua
- säilyttää romantiikka ja unelmat ja huomata tärkeät juhlapäivät
- kohdata kumppanuus ja vanhemmuus.
Suhde etenee, kun selviytyy vastoinkäymisistä ja haasteista. Samalla turvallisuus ja luottamus suhteessa lisääntyvät. Näin toisen osapuolen kasvaminen ja muuttuminen eivät muodostu liian suureksi uhkaksi. Molemmilla on lupa kasvaa ja kehittyä itsenään.
Voit lukea lisää parisuhteen vaiheista Väestöliiton sivuilta.Päivitetty 26.1.2012