Muutto pois kotoa muuttaa elämää
Usein opiskelun aloittaminen edellyttää muuttoa pois kotoa ja toiselle paikkakunnalle. Muutos on todella merkittävä nuoren ihmisen elämässä ja siihen voi liittyvä voimakkaita tunnereaktioita. Tavallisimpia niistä ovat ahdistus, väsymys, mielialojen vaihtelu, masentuneisuus, unihäiriöt ja yksinäisyyden tunne.
Muutto kodista on psykologinen prosessi. Usein nuori joutuu luopumaan lapsuudenkodin automaattisesta palvelusta, kuten vaatteiden huollosta, ruuasta ja siivouksesta. Vanhempien rakkauden ilmaisumuodot, huolenpito ja kodin antama turvallisuus muuttuvat. Nuoren on itse selvittävä arjen rutiineista ja toiminnoista ilman vanhempia.
Yksin asuminen ja itsenäisyys voi nostattaa vapauden riemua, mutta se voi tuntua myös ahdistavalta ja pelottavalta. Unihäiriöt tai epämääräinen paha olo eivät ole harvinaisia itsenäisen elämän alussa.
Oloa voi helpottaa
- keskustelemalla ystävien tai opiskelutovereiden kanssa
- hyödyntämällä Nyytin, YTHS:n tai terveyskeskuksen palveluita
- ottamalla yhteyttä korkeakoulupastoriin tai opintoneuvontapsykologiin.
Joskus toimiva ratkaisu voi olla muutto kaverien kanssa yhteen asumaan.
On hyvä muistaa, että mikään näistä ratkaisuista ei tee nuoresta epäonnistunutta tai huonoa. Kyse on erilaisuudesta ja kehityksen erilaisesta etenemisestä.
Lapsuudenkodista irtaantumisen tunteet ovat myös merkki siitä, että on mahdollista kasvaa ja kehittyä. Kasvaessa nuoresta aikuiseksi oppii tuntemaan itsensä sekä saa kokemusta siitä, että osaa ja pystyy itsenäisesti huolehtimaan asioistaan ja opiskelustaan.
Kumppanin kanssa yhteen
Kumppanin kanssa yhteen muuttaminen saattaa tuntua ratkaisulta mahdollisen yksin elämisen aiheuttamaan ahdistavuuteen, muttei välttämättä ole sitä.
Toisen kanssa yhdessä eläessä elämä tuntuu helpommalta, kun vastuuta arkipäivän asioista voi jakaa. Yhteen muuttoa saatetaan perustella taloudellisilla ja muilla käytännöllisillä syillä, mutta taustalla voi olla myös itsenäistymisvaiheeseen liittyvä pelko ja ahdistus. Tällöin vaarana on, että yhteiselämä synnyttää riippuvuussuhteen ja jarruttaa ikävaiheeseen kuuluvaa itsenäistymiskehitystä. Parisuhteesta ei tällöin tulekaan tasavertaista kasvuun ja kehitykseen pystyvää ihmissuhdetta.
Onneksi elämä ei ole suoraviivaista. Vaikka yhteen muuttamisen takana olisikin yksin olemisen pelkoa ja ahdistusta, parisuhteesta voi tulla hyvinkin kestävä ja onnellinen. Silti ennen lopullisia päätöksiä yhteen muuttamisesta on hyvä pysähtyä kuulostelemaan itseään ja jutella kumppaninsa kanssa.
Päivitetty 18.5.2012