Lepo ja uni pitävät virkeänä
Uni on välttämätöntä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Riittävä määrä unta kuitenkin vaihtelee eri ihmisillä. Näiltä sivuilta löydät tietoa unentarpeesta ja nukkumisvaikeuksista. Löydät myös vinkkejä, joilla voit helpottaa nukahtamista.
Unen aikana aivot järjestelevät päivän tapahtumia ja tallentavat ne muistiin. Unien näkeminen on yhteydessä kokemuksiin, onnistumisiin ja vastoinkäymisiin.
Unen aikana elimistömme korjaa ja rakentaa itseään. Uni on välttämätöntä, jotta solut uusiutuvat, kuona-aineet poistuvat ja hivenaineiden sekä hormonien kiertokulku pysyy kunnossa. Uni edistää myös oppimista.
Kuinka paljon unta ihminen tarvitsee?
Ihmisten unentarve on yksilöllistä. Terve ihminen nukkuu keskimäärin seitsemästä kahdeksaan tuntia vuorokaudessa. Jokunen lyhyeksi jäänyt yöuni tai uneton yö ei ole haitallista.
Muutaman vuorokauden aikana kertynyt univaje korjaantuu helposti nukkumalla vähän kauemmin, kun siihen on tilaisuus.
Jatkuvan unenpuutteen seurauksena
- suorituskyky laskee
- oppimistulokset heikkenevät
- keskittymiskyky alenee
- rauhattomuus lisääntyy
- voi altistua masennukselle ja ahdistukselle.
Päivitetty 7.3.2011