Elämänhallinta - henkinen voimavara
Elämänhallinta on luottamusta siihen, että voit itse ohjata elämääsi ja pitää sitä koossa. Hyvään elämänhallintaan kuuluu itsensä arvostaminen ja toisaalta realistinen käsitys omista toiveista ja mahdollisuuksista.
Jos elämänhallintasi on hyvä
- koet elämän mielekkäänä ja merkittävänä
- kykenet omistautumaan asioille saavuttaaksesi omat tavoitteesi
- voit hyvin ja huolehdit itsestäsi
- et stressaannu ja vaadi itseltäsi liikaa
- jaksat vastoinkäymisissä tai vaikeissa elämäntilanteissa.
Kun elämänhallinta järkkyy
Kaikki ei välttämättä aina suju niin kuin suunnittelee. Elämään kuuluvat vastoinkäymiset, pettymykset ja ongelmat voivat horjuttaa elämänhallinnan tunnetta. Valtaosa ihmisten kohtaamista järkyttävistä tilanteista on sellaisia, ettei niihin voi vaikuttaa itse.
Esimerkkejä vaikeista ja usein yllätyksellisistä elämäntilanteista ovat
- läheisen ihmisen kuolema
- väkivallan kohteeksi joutuminen
- äkillinen sairastuminen
- työpaikan menettäminen
- parisuhteen päättyminen.
Myös taloudellisilla seikoilla ja yhteiskunnan olosuhteilla on suuri merkitys elämänhallinnan mahdollisuuksissa. Monia asioita emme voi muuttaa, mutta voimme hyväksyä ne.
Joskus itseltään vaatii liikaa. Pelko, että putoaa kelkasta, tiivistahtinen opiskelu ja menestymisen vaatimukset voivat johtaa elämänhallinnan tunteen väistymiseen. Luottamus ja arvostus itseen sekä realismi omille tavoitteille häviää. Elämä yksipuolistuu ja terveys voi vaarantua.
Kun elämänhallinnan tunne heikkenee vastoinkäymisten tai ongelmien takia, seurauksena voi olla esimerkiksi
- unihäiriöitä
- yleistä haluttomuutta
- masennusta tai ahdistusta
- väsymystä ja uupumusta
- liiallista alkoholinkäyttöä.
Kohti parempaa elämänhallintaa
Voit parantaa elämänhallintaa ja jaksamista monin tavoin:
- Nuku riittävästi, syö säännöllisesti ja liiku sopivasti.
- Tee asioita, joista saat hyvän mielen.
- Lisää itsetuntemustasi ja sitä kautta paranna itsetuntoasi.
- Opettele hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet.
- Keskity vahvuuksiisi ja hyviin puoliisi.
- Opettele tekemään valintoja ja päätöksiä.
- Opettele ilmaisemaan tahtosi.
- Hakeudu sellaisten ihmiset joukkoon, jotka tukevat sinua.
- Unelmoi ja aseta itsellesi tavoitteita.
Kohtuus kaikessa sekä itselle asetettujen vaatimusten suhteuttaminen vallitseviin olosuhteisiin ja omiin voimavaroihin ovat hyviä elämänhallinnan ohjenuoria.
Päivitetty 25.1.2012