Rakenna toimivia sosiaalisia suhteita
Sosiaaliset suhteet - läheisten kanssa jaat ilot ja surut
Sosiaalinen verkosto muodostuu ihmisistä, jotka ovat sinua lähellä ja joiden kanssa jaat elämääsi. Kanssaihmisiltä saatu tuki vaikuttaa aina hyvinvointiimme. Silloin tällöin on tärkeää pohtia ja kartoittaa omia ihmissuhteita. Tässä osiossa saat tietoa vuorovaikutuksesta ja sosiaalisista taidoista.
Sosiaaliseen verkostoosi kuuluvat esimerkiksi
- ystävät ja tuttavat
- seurustelukumppani
- perhe ja sukulaiset
- opiskelu- ja työtoverit.
Riittävän sosiaalisen tuen avulla selviydyt helpommin elämässä eteen tulevista vaikeuksista.
Hankalissa elämäntilanteissa olo voi tuntua kurjalta, saatat vältellä muita ja olla tavallista hiljaisempi tai epävarmempi. On kuitenkin tärkeää pitää yhteyttä ystäviin ja läheisiin. Heidän kanssaan voit pohtia mieltä painavia ongelmia. Heiltä voit saada myötätuntoa ja konkreettista apua.
Voi olla myös tilanteita, jolloin on yksin tai kokee yksinäisyyttä. Kasvu ja muutos yksinäisyyteen lähtee siitä, että hyväksyt yksinäisyyden, kohtaat omat kokemuksesi ja tarkastelet niitä.