Tähdeksi arkeen
20. 5. 2010 klo 10.00Siirtymä nuoruudesta aikuisuuteen on ihmisen elämän suurin siirtymä.
Opiskelijoiden elämäntilanne sisältää useita aiheita elämäntapahtumastressiin ja krooniseen rasitukseen. Opiskelijan stressi saattaa nousta esimerkiksi seuraavista tekijöistä:
- aikuistumiseen liittyvä psykologinen kehitys ja siihen liittyvä konkreettinen irtautuminen lapsuuden kodista
- taloudelliset haasteet
- parisuhteen luominen ja perheen muodostaminen
- elämänuraa koskevat ratkaisut; ura- tai opiskelualan valinta ei aina osu oikeaan ensimmäisellä kerralla.
Muutokset vaativat paljon voimavaroja. Me uskomme Nyytissä siihen, että erilaisista muutoksista selviämiseen voi nuorille ja nuorille aikuisille opettaa elämäntaitoja. Arjen ja elämän mukanaan tuomien haasteiden kohtaamiseen ja ongelmien käsittelyyn tarvitaan sekä tietoa että käytännön työkaluja.
Elämä hallintaan
Viime keväänä käynnistimme Elämäntaitoja nuorille ja nuorille aikuisille -projektin. Sen tavoitteena on tarjota nuorille ja nuorille aikuisille sellaisia taitoja, jotka edistävät ja tukevat heidän hyvinvointiaan, elämänhallintaansa ja opiskelukykyään.
Hyvinvointi rakentuu erilaisista jokapäiväiseen elämään kuuluvista asioista. Siihen vaikuttavat omat henkiset voimavarat, elämäntapa sekä ympäristö, jossa elämme.
Hyvinvoinnin yksi perusta on elämänhallinta. Elämänhallinta on oman elämän koossa pitämistä, tunne siitä, että kontrolli on ihmisellä itsellään. Se on henkinen voimavara, joka edistää selviämistä stressitilanteista, kiireestä, kovista aikapaineista ja erilaisista vastoinkäymisistä
Nuoruusiässä omaksuttu elämäntapa, koulutus ja elämänuran valinta luovat perustan myöhemmälle hyvinvoinnille. Nuorena opitut ruokailu-, liikunta-, virkistäytymis- ja lepotottumukset ovat hyvin pysyviä. Nuorena muodostuvat psyykkiset ja sosiaaliset toimintamallit, jotka ajan myötä vakiintuvat ja vaikuttavat hyvinvointiin.
Olen miljonääri
Tämän päivän valossa tarkasteltuna koen kuuluvani niihin suomalaisiin, jotka ovat saaneet miljoonaperinnön.
Mitä kaikkea perintö pitää sisällään? Siitä aion kertoa tässä blogissa.
Tuon perinnön perusteella uskon, että se, mitä Elämäntaito-projektilla tavoittelemme, on Nobelin arvoinen juttu. Joku voi jo tässä vaiheessa pitää minua hulluna. Se on ihan ok, avohoitohan on lisääntynyt.
Henkilökohtaisesti minua tässä ajassa puhuttelee se, millaisia asioita kerromme verkossa muille. Olen itse kirjoittanut päiväkirjaa 9-vuotiaasta alkaen. Olen sekä kirjoittanut että saanut paljon kirjeitä. Kirjoittaminen on ollut ja on edelleen minulle hyvin merkityksellinen asia. Elämässäni minulla on monta roolia. Olen mm. aikuinen nainen, rakastettu, äiti, vanhempi, mummi, ystävä, lähimmäinen, sairaanhoitaja, opettaja. Tähän blogiin kirjoitan ensisijaisesti Nyytin toiminnanjohtajana. Mutta elämän kokemukseni ja siinä sekä hyväksi että huonoksi koetut asiat ovat perintöä, joita aion jakaa tietyssä määrin kanssanne.
Ole oman elämäsi tähti suorassa lähetyksessä
Minusta tuntuu, että elämässämme ajassa hyvin monet haluavat päästä julkisuuteen. Välillä koen, että emme osaa suojella itseämme. Tarkoitan tällä sitä, että jaamme julkisesti hyvin henkilökohtaisia asioita. Minulle raja työ- ja yksityiselämän välillä on tärkeä. Ja sen säilyttäminen tässä virtuaalimaailmassa on herättänyt paljon ajatuksia.
Elämäntaitokurssin tavoitteeksi olemme asettaneet tähden. Toivomme, että jokainen meistä voisi olla oman elämänsä tähti. Miten tämä on mahdollista? Siitä tässä blogissa tulevat minun lisäkseni kirjoittamaan suunnittelija Paula Aarnio-Tervo ja erikoissairaanhoitaja Ritva Passiniemi.
Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Nyytin toiminnanjohtaja Helena Partinen
< Blogin alkuun
Kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjoitusta. Ole ensimmäinen!