Hyvää syksyä!
Nyytissä syksy on alkanut vauhdikkaasti, jopa niin, ettei tännekään ole tullut kirjoiteltua. Syksyn Elämäntaitokurssit alkavat pian ja on kiva odottaa, mitä niistä taas opimme. Välillä tuntuu siltä kuin itse kävisi kurssin aina uudelleen ja uudelleen, koska aina oivaltaa jotain uutta itsestäänkin, vaikka ohjaajana onkin. Tervetuloa siis kurssille! Jos et pääse muuten mukaan, tulosta osallistujan opas ja tee tehtävät. Lupaan, että varmasti löydät ja oivallat jotain uutta.
Syksy on mielestäni uuden aloittamisen aikaa. Aloitamme usein uusia juttuja. Monet aloittavat uuden harrastuksen tai tekevät jonkun muutoksen elämässään ja arjessaan. Minä puolestani teen hyvän arjen puolesta esimerkiksi liikkumisen suhteen hyviä päätöksiä. Näin varmasti moni muukin tekee. Hienoahan se on, mutta pitää tunnistaa omat rajansa. Huomasin itse, että vähän liikaa on tullut kahmittua. Liikkuminen on tärkeää, mutta sitäkään ei saa olla liikaa, kohtuus kaikessa.
Kohtuus yleensäkin elämässä. Itsestään pitää pitää huolta, mutta vapaa-aikaa ei saa alkaa suorittaa. Opiskelijoilla ei juurikaan ole vapaa-aikaa, mutta toivon, että silloin juuri huolehditaan sen järjestämisestä. Voi tehdä pieniä kivoja juttuja, jotka lisäävät hyvinvointia ja auttavat arjessa jaksamisessa. Luennoille käveleminen voisi olla yksi juttu. Pieniä asioita ja suuria vaikutuksia, niitä etsimään. Elämäntaitokurssilla voit näitä asioita pohtia.
Syksy on mielestäni myös levon aikaa. On lupa pysähtyä, sytytellä kynttilöitä ja lepäillä sohvan nurkassa. Sellaista lepoa toivottelen, hyvää oloa, itsensä kuuntelua ja sen kysymistä, mitä minä haluan ja mikä on minulle tärkeää. Minäkin alan toteuttaa yhtä unelmaani, lähden jooganopettaja koulutukseen. Lempeys itseä kohtaan kunniaan!
Lämpimin ajatuksin
Paula

Paula Aarnio-Tervo
Palautetta kirjoittajalle